ETUSIVU       MINNA       MERIITIT       HARJOITTELU       LINKIT       VIERASKIRJA 




















Uutisia

Rytmillisiä häiriöitä

Seittemän viikon aikana ehtii ruveta kaipaamaan oikeaa ja ehtaa urheilijaelämää: pitkiä ja julmiakin juoksukilometreja, kiduttavia ja kevyitä lihaskuntotreenejä ja ihan vaan sitä normaalia rytmiä, jonka treenit aina sopivasti antaa. Kunnon kovan lenkin jälkeen ei nimittäin tarvi koko ajan olla keksimässä tälläselle yliaktiiviselle citykanillekaan jotain äxöniä.

Viime viikolla ei onneksi vielä tarvinut miettiä tekemisiään, koska sponssitilaisuuksien perässä tuli kaahattua ympäri ja ämpäri. Lahti Energian kanssa hyppelin torilla jakamassa energian säästövinkkejä ja Soneran Nextgene-porukalla kuvattiin mainoksia ja vähän vapaampiakin taiteellisia otoksia. Perjantai ja lauantai vietettiin vielä kohottamassa tiimsprittiä Hirvihaaran kartanolla. Kameroilta ei päässyt pakoon sielläkään, vaan Sport Magasinet näyttää ensi viikon tiistaina, mitä siellä touhuiltiin.

Rytmillisten häiriöiden jälkeen on nyt kumminkin tilanne sen verran onnellinen, että pystyin tuossa juoksemaan jo pari lenkkiä, eikä tarvinut kantapäätä varoa kuin pahimmilta tärähdyksiltä alamäissä. Urheilijaelämä maistuukin jo paremmalta kuin parhaimmatkin herkut, kun sitä ei taas hetkeen ole saanut maistella. Noh, en mä silti aio pelkästään vihreää teetä lipitellä ja porkkanoita narskutella, pitäähän sitä kohtuuden rajoissa vähän aina naatiskellakin. Ja yritän olla liikaa innostumatta, ettei taas ole liian nopeesti paukut lopussa ja koivet nipussa. Että ei sitten saa vissiin vielä juosta joka päivä...;)

(12.10.2009)



Juoksentelua
(22.08.2010)

BingO!
(17.08.2010)

KULTAA
(15.08.2010)

Se pyörii sittenkin
(11.08.2010)

Huomenna RäJäHtäÄÄÄÄ!
(07.08.2010)

Hejssan
(26.07.2010)

Tuusula, Hyvinkää, Kuusamo...
(20.06.2010)

Ei mikään maailman loppu...
(07.06.2010)

Vahva kuin härkä
(21.05.2010)

Menoa ja meininkiä
(19.04.2010)

:) ;) :D
(10.04.2010)

Postimerkki
(26.03.2010)

Riks, raks, poks
(17.03.2010)

Makupaloja Italiasta
(06.03.2010)

Karhut vrs. gasellit
(19.02.2010)

Kunnollista kasvatusta
(09.02.2010)

Jälkiviisasta köhinää
(29.01.2010)

Äksöniä
(21.01.2010)

Sulatushommia
(30.12.2009)

Minttu-tontun joulutarina
(22.12.2009)

Tuo ei näytä yhtään hauskalta!
(14.12.2009)

Trainingspotting
(29.11.2009)

Rastirehveilyä Tallinnassa
(17.11.2009)

RÖH RÖH RÖH
(09.11.2009)

Vaikea, mutta viisas päätös
(21.09.2009)

Heiheimitäkuuuuluuuu?
(14.09.2009)

Eteenpäin sano mummo lumessa
(28.08.2009)

Kaksi karsintaa: perinteistä kohellusta ja rauhallista kiitoa
(17.08.2009)

Unkaria, häitä ja viimeistelyä
(04.08.2009)

Maailmanmatkailua
(22.07.2009)

Kesäistä inspiraatiota...
(06.07.2009)

Lomalle
(28.06.2009)

Luontoäidin hellässä huomassa
(21.06.2009)

Värisuora tuplakullalla
(11.06.2009)

Kullalla ja hopialla aloitellaan
(07.06.2009)

SM-sprintistä kohti PM-kisoja
(31.05.2009)

Oikeaan suuntaan
(26.05.2009)

Kaikessa ei voi olla paras
(18.05.2009)

”Valmistautumista” SM-maastoihin
(13.05.2009)

Finnspringailua
(03.05.2009)

Huippuliiga 1
(27.04.2009)

Suunnistussettiä Sipoossa
(19.04.2009)

HungarOring
(14.04.2009)

AIVOT KÄYTÖÖN JA UNKARIIN
(05.04.2009)

Hasta la vista, pasta!
(26.03.2009)

Aurinkoa kohti
(10.03.2009)

Tuplatäti!
(01.03.2009)

Milanoa, messuja ja metsääkin (ja vähän ohjeita muille vammaisille)
(25.02.2009)

MILAN vs CAGLIARI sunnuntaina
(17.02.2009)

Ketuttaaaaaa...
(10.02.2009)

Urkkateipillä korjaamme sen....
(01.02.2009)

Nro. 5
(14.01.2009)

Hyvää uutta vuotta!
(01.01.2009)

Olipa kerran kausi 2008.
(16.12.2008)

Itsenäisyyttä ja itsekeskeisyyttä
(09.12.2008)

Sitä sun tätä
(24.11.2008)

Löhöilylle loistava lopetus
(10.11.2008)

Kerranhan täällä vain kirmataan;)
(27.10.2008)

Happy endings, niistä mä tykkään:)
(09.10.2008)

Vikaa viedään!
(01.10.2008)

SM-kultaa ja hopeaa:)
(22.09.2008)

Työtä ja yötä
(13.09.2008)

Pieniä, suuria suunnitelmia
(30.08.2008)

Lomalta Lappiin ja treenaamaan
(21.08.2008)

Kiitos ja näkemiin!
(28.07.2008)

VIELÄ KERRAN
(24.07.2008)

Uudet mäet, uudet haasteet
(22.07.2008)

Ei mitään kerrottavaa tuleville sukupolville
(19.07.2008)

KULTASENI!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
(18.07.2008)

HOPEA ei häpeä
(13.07.2008)

Ämmämmiiin!
(07.07.2008)

Keskikesäilyä:)
(23.06.2008)

Ykkönen ja ykkönen
(15.06.2008)

Venla vieköön!
(10.06.2008)

Ronssin kylkeen
(04.06.2008)

?????????
(18.05.2008)

JIPPIIII :)
(04.05.2008)

Tiomilaa kotisohvalta
(24.04.2008)

Mummo-Minna möngertää
(20.04.2008)

Lepoa tai sekoa
(13.04.2008)

Riikasta Tsekkiin
(06.04.2008)

Hei hoi Suomi, kotona ollaan
(20.03.2008)

Le Caylar, missä ihmeessä...
(07.03.2008)

Terveisiä le Lavadousta
(27.02.2008)

Piikki polveen ja matkaan
(15.02.2008)

Sukseilua ja suunnittelua
(02.02.2008)

Espanjan lippuja etsimässä
(14.01.2008)

Uusi vuosi, uudet skabat, uudet leirit, mutta samat unelmat
(01.01.2008)


Aiemmat uutiset: 2007