ETUSIVU       MINNA       MERIITIT       HARJOITTELU       LINKIT       VIERASKIRJA 




















Uutisia

Eteenpäin sano mummo lumessa

Kohta viikko takana vuoden päätavoitteesta, joista jäi käteen arpia, haavoja ja jalkoihinkin pientä vammaa. Noh, okei pari pronssia tuli kaulaankin, mutta niitähän sinne ei lähdetty hakemaan. Miksi sitten kohelsin, pummasin ja ennen kaikkea en nauttinut yhtään koko Unkarin tajoamista haasteista. No, siksi, että mä en vaan ole mikään kultakone. Jos massu on pullollaan jo alkukaudesta ja pitkät kisarupeamat alkaa enemmänkin ketuttamaan kui hymyilyttämään, niin mulla käy aina samalla tavalla. Mä ryssin ja sitten mä itken ja sen jälkeen ryssin vielä vähän lisää.

Hassuahan se on, että kauden päätavoitteen aikaan antaa periksi eikä jaksakaan nauraa ja hymyillä, mutta joskus vaan sydän sanoo eri suunnan kuin kompanssi. Ei sillä, ettenkö olis hulluna halunnut voittaa, mutta jos ei mikään muu enää oikein olis tuntunut miltään, niin kai en paineetkin sitten kävi liian kovaksi. Suunnistuksen MM-kisasetti on sen verran raakaa henkistä kamppailua, että pitää olla kaikki nappulat tallella, jos aikoo kestää lippujen etsimisen haasteet ja sielun sisäiset hermopaineet.

Paineista kertoo ehkä sekin, että karsinnoissa tuli kumminkin vedettyä pari ihan priimasuoritusta. Finaaleissa sekotinkin ajatukseni ihan liikaa tulokseen ja muitten menemisiin ja kun kahdesta aivosolustani toinen oli varattu niiden pohtimiseen, ei se yksinäinen toinen sitten oikein riittänyt suunnistusajatteluun.

Mutta sainpa silti jotakin. On ne pari pronssia enemmän kuin tyhjä käsi, joka jäi kumminkin suurimmalle osalle kisailijoista. Valitettavasti mun mitskut ei nyt vaan riittäneet nostamaan Suomea ykköseksi mitalitilastoissa.

Yleisesti ihmetyttää, kun porukka spekuloi, miksi Suomi ei pärjää enää suunnistuksessakaan. Etitään syitä valmentajista ja valinnoista, vaikka ennemminkin pitäis kaivella niitä omia napanöyhtiä ja tai tuijottaa itteään silmästä silmään. Suomen suunnistuksen tulevaisuutta ajatellen pitäis varmaan vanhempien ja seuraihmisten kattoa, mitä ne lahjakkuudet tekee. Tekeekö töitä tarpeeksi ollenkaan vai kiertääkö vaan kisoja toisensa jälkeen. Työn takana se kumminkin loppujen lopuksi on se iso hedelmä ja työn jälkeen se on vasta kypsä poimittavaksi. Näistä hommeleista meen ensi maanantain mitskukahvien jälkeen spekuloimaan pääkoutsin kanssa päivänpeiliinkin. Toivottavasti löydetään vastauksia elämää suurempiin kysymyksiin;)

Mitäs sitten. Nooh, pari päivää vähän mökkeiliin ja en ole voinut jalkahommeleiden takia juosta vielä metriäkään pitkän matkan kisan jälkeen, mutta huomenna suuntaan vissiin kumminkin Asikkalaan ja sieltä sunnuntaina päättämään huippuliigaa. Koipikin sitten varmaan jo toimii.

Syksyn SM-kisoista vetelen kai vaan keskarin ja viestin ja sitten olis vielä maailmankupin vinaali, josta olis vielä mahis kerätä pisteet kotiin voittajana. Siinä jotain porkkanaa vielä tälle kaudelle. Muuten taidankin tehdä vihdoin ja viimein gradun loppuun ja tapailla sukua, ystäviä ja kanttarelleja. Se hyvä puoli taitaa nimittäin tästä menestymättömyydestä olla, ettei tarvi hirveästi kierrellä mitään kekkereitä, kun pokaalit jaellaan muihin osoitteisiin. Sitä vastoin saa tehdä kaikkea normia ja epänormia vaan ja olla onnellinen ilman, että joku on koko ajan ottamassa kuvia siitä.

Tiitti ja poppu. (Lainaan siskontytön sanoja, joita hän käyttää silloin, kun ei enää halua tylsää aamupuuroa vaan "peipää" tai "peekkää juustoa tai peekkää kinkkua". Taidan siis minäkin siirtyä tolle nautiskelulinjalle;))

(28.08.2009)



Juoksentelua
(22.08.2010)

BingO!
(17.08.2010)

KULTAA
(15.08.2010)

Se pyörii sittenkin
(11.08.2010)

Huomenna RäJäHtäÄÄÄÄ!
(07.08.2010)

Hejssan
(26.07.2010)

Tuusula, Hyvinkää, Kuusamo...
(20.06.2010)

Ei mikään maailman loppu...
(07.06.2010)

Vahva kuin härkä
(21.05.2010)

Menoa ja meininkiä
(19.04.2010)

:) ;) :D
(10.04.2010)

Postimerkki
(26.03.2010)

Riks, raks, poks
(17.03.2010)

Makupaloja Italiasta
(06.03.2010)

Karhut vrs. gasellit
(19.02.2010)

Kunnollista kasvatusta
(09.02.2010)

Jälkiviisasta köhinää
(29.01.2010)

Äksöniä
(21.01.2010)

Sulatushommia
(30.12.2009)

Minttu-tontun joulutarina
(22.12.2009)

Tuo ei näytä yhtään hauskalta!
(14.12.2009)

Trainingspotting
(29.11.2009)

Rastirehveilyä Tallinnassa
(17.11.2009)

RÖH RÖH RÖH
(09.11.2009)

Rytmillisiä häiriöitä
(12.10.2009)

Vaikea, mutta viisas päätös
(21.09.2009)

Heiheimitäkuuuuluuuu?
(14.09.2009)

Kaksi karsintaa: perinteistä kohellusta ja rauhallista kiitoa
(17.08.2009)

Unkaria, häitä ja viimeistelyä
(04.08.2009)

Maailmanmatkailua
(22.07.2009)

Kesäistä inspiraatiota...
(06.07.2009)

Lomalle
(28.06.2009)

Luontoäidin hellässä huomassa
(21.06.2009)

Värisuora tuplakullalla
(11.06.2009)

Kullalla ja hopialla aloitellaan
(07.06.2009)

SM-sprintistä kohti PM-kisoja
(31.05.2009)

Oikeaan suuntaan
(26.05.2009)

Kaikessa ei voi olla paras
(18.05.2009)

”Valmistautumista” SM-maastoihin
(13.05.2009)

Finnspringailua
(03.05.2009)

Huippuliiga 1
(27.04.2009)

Suunnistussettiä Sipoossa
(19.04.2009)

HungarOring
(14.04.2009)

AIVOT KÄYTÖÖN JA UNKARIIN
(05.04.2009)

Hasta la vista, pasta!
(26.03.2009)

Aurinkoa kohti
(10.03.2009)

Tuplatäti!
(01.03.2009)

Milanoa, messuja ja metsääkin (ja vähän ohjeita muille vammaisille)
(25.02.2009)

MILAN vs CAGLIARI sunnuntaina
(17.02.2009)

Ketuttaaaaaa...
(10.02.2009)

Urkkateipillä korjaamme sen....
(01.02.2009)

Nro. 5
(14.01.2009)

Hyvää uutta vuotta!
(01.01.2009)

Olipa kerran kausi 2008.
(16.12.2008)

Itsenäisyyttä ja itsekeskeisyyttä
(09.12.2008)

Sitä sun tätä
(24.11.2008)

Löhöilylle loistava lopetus
(10.11.2008)

Kerranhan täällä vain kirmataan;)
(27.10.2008)

Happy endings, niistä mä tykkään:)
(09.10.2008)

Vikaa viedään!
(01.10.2008)

SM-kultaa ja hopeaa:)
(22.09.2008)

Työtä ja yötä
(13.09.2008)

Pieniä, suuria suunnitelmia
(30.08.2008)

Lomalta Lappiin ja treenaamaan
(21.08.2008)

Kiitos ja näkemiin!
(28.07.2008)

VIELÄ KERRAN
(24.07.2008)

Uudet mäet, uudet haasteet
(22.07.2008)

Ei mitään kerrottavaa tuleville sukupolville
(19.07.2008)

KULTASENI!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
(18.07.2008)

HOPEA ei häpeä
(13.07.2008)

Ämmämmiiin!
(07.07.2008)

Keskikesäilyä:)
(23.06.2008)

Ykkönen ja ykkönen
(15.06.2008)

Venla vieköön!
(10.06.2008)

Ronssin kylkeen
(04.06.2008)

?????????
(18.05.2008)

JIPPIIII :)
(04.05.2008)

Tiomilaa kotisohvalta
(24.04.2008)

Mummo-Minna möngertää
(20.04.2008)

Lepoa tai sekoa
(13.04.2008)

Riikasta Tsekkiin
(06.04.2008)

Hei hoi Suomi, kotona ollaan
(20.03.2008)

Le Caylar, missä ihmeessä...
(07.03.2008)

Terveisiä le Lavadousta
(27.02.2008)

Piikki polveen ja matkaan
(15.02.2008)

Sukseilua ja suunnittelua
(02.02.2008)

Espanjan lippuja etsimässä
(14.01.2008)

Uusi vuosi, uudet skabat, uudet leirit, mutta samat unelmat
(01.01.2008)


Aiemmat uutiset: 2007