ETUSIVU       MINNA       MERIITIT       HARJOITTELU       LINKIT       VIERASKIRJA 




















Uutisia

Milanoa, messuja ja metsääkin (ja vähän ohjeita muille vammaisille)

Ciao

Pari ekaa päivää sujui Milanossa messuvierailujen merkeissä, kun suunnistusliitto ja Puglian maakunta hieroi soppareita. Saimme vieraanvaraisen kohtelun ja jonkun verran näyttäydyimme myös mediassa. Lauantaina ehdittiin käymään sitten messuja ennen metsänkin puolella, kun vedettiin Pasin kanssa vuorovetoa kohtuu reipas suunnistussetti. Oli muuten kivaa, kun ei sattunut jalkaan ja pääsi pitkästä aikaa kuivalla maalla kirmaamaan. Kartta kuvalinkeistä.

Kaupunkimaisemiin tutustuttiin parin päivän ajan ja sunnuntaiaamuna vedettiin puolentoista tunnin aamulenkki Milanon kaupunkisprinttikartalla muun kansan vielä nukkuessa! Sunnuntain futismatsikaan jättänyt kylmäksi, vaikkei ihan parhaat ukot potkinutkaan kentällä. Nautiskeltiin myös kunnon illallisia, mutta shoppailut jäi omalla kohdalla ihmeen vähälle.

Tänään kävinkin pitkästä aikaa Jyväskylän porukoiden kanssa tekemässä juoksukuntopiiriä, kun jalkakin sen nyt sitten sallii. Jalka-asiasta sen verran, kun yhteenottoja on sadellut ja muutenkin neuvoja, että tässä pieni tiivistys siitä, mikä mulla on auttanut ja mikä ei. Ihan vaan sen vuoksi, että tämä kantakalvon tulehdus on aika ikävä ja pitkä vaiva, joka näyttää olevan liian yleinen. Jospa siis jollekin olisi apua. Muut älkää turhaan vaivatko päätänne toimenpidelistalla...

Siis: Itse pidi juoksutaukoa, käytin tulehduskipulääkkeitä ja otin jopa kortisonipiikin, mutta mikään ei oikein ruvennut tehoamaan. Venyttelin myös pohjetta ja pidin yöllä venytyslastaa sekä päivisin välillä kantakoroketta. Mutta minun kohdalla siis mikään näistä perinteisistä kikoista ei oikein tepsinyt niiden ekojen kolmen kuukauden aikana.

Jalkapohjaan laitettu pitkittäinen teippi toimi tavallaan, mutta oikeastaan siirsi vain asentovirhettä eikä ollut kuin tilapäinen ratkaisu. Sen sijaan, hommat alkoi toimimaan pikkuhiljaa, kun kävin Jukka Kankaan fyssarihoivissa. Hän katsoi jalkani asennot ja aukaisi nilkkani joka oli ollut kuulemma pitkään lukossa. Sen lisäksi sain erilaisia varvasjumppaohjeita. Vielä ekalla viikolla ei mikään mennyt parempaan suuntaan ja aloin olla tosiepätoivoinen, kuten ehkä parin viikon takaisesta blogijutustakin huomaa.

Mutta seuraavalla kerralla puhuttiin sitten tukipohjallisista ja testattiin ekan kerran ensin tukiteipillä, joka hermotti oikein askeltani. Olin nimittäin käyttänyt ihan liikaa vain varpaitani enkä päkiääni juostessani eli ei ihme,että isovarpaan lihas oli koko ajan krampissa. Rupesin myös tekemään vaativampia liikeitä, kuten päkiälle nousua jne.

Teippaus oli siis tosi toimiva, mutta vaikka mallit otettiin jo pohjallisia varten, päätimme katsoa, josko tällä keinolla pääsisin koko vaivasta ilman pohjallisia, koska omat lihakset on kumminki se paras vaihtoehto.

Tämän teippauksen kanssa olen nyt sitten jo juossut aika hyvinki eikä kipuja tunnu kuin vähän aamulla. Pitäisi tosin ehkä uskaltaa ottaa se pikku hiljaa pois ennen kuin ne mätänee jalkaani. En vain oikein halua, enkä uskalla vetää vielä ilman...

Toivottavasti joku sai tästä jotain apua.


KUVIA:
Haastattelussa Duomolla
Jalkapalloa katsomassa;)
Messuilla
Sunnuntaisuunnistus Milanossa
Valinnan vaikeuksia
Ihana ja toimiva mutta kulahtanut teippi
Suunnistustreeni, Milano (kartta)
Pala Milanon sprinttikarttaa

(25.02.2009)



Syksyäsyksyä
(08.09.2010)

Juoksentelua
(22.08.2010)

BingO!
(17.08.2010)

KULTAA
(15.08.2010)

Se pyörii sittenkin
(11.08.2010)

Huomenna RäJäHtäÄÄÄÄ!
(07.08.2010)

Hejssan
(26.07.2010)

Tuusula, Hyvinkää, Kuusamo...
(20.06.2010)

Ei mikään maailman loppu...
(07.06.2010)

Vahva kuin härkä
(21.05.2010)

Menoa ja meininkiä
(19.04.2010)

:) ;) :D
(10.04.2010)

Postimerkki
(26.03.2010)

Riks, raks, poks
(17.03.2010)

Makupaloja Italiasta
(06.03.2010)

Karhut vrs. gasellit
(19.02.2010)

Kunnollista kasvatusta
(09.02.2010)

Jälkiviisasta köhinää
(29.01.2010)

Äksöniä
(21.01.2010)

Sulatushommia
(30.12.2009)

Minttu-tontun joulutarina
(22.12.2009)

Tuo ei näytä yhtään hauskalta!
(14.12.2009)

Trainingspotting
(29.11.2009)

Rastirehveilyä Tallinnassa
(17.11.2009)

RÖH RÖH RÖH
(09.11.2009)

Rytmillisiä häiriöitä
(12.10.2009)

Vaikea, mutta viisas päätös
(21.09.2009)

Heiheimitäkuuuuluuuu?
(14.09.2009)

Eteenpäin sano mummo lumessa
(28.08.2009)

Kaksi karsintaa: perinteistä kohellusta ja rauhallista kiitoa
(17.08.2009)

Unkaria, häitä ja viimeistelyä
(04.08.2009)

Maailmanmatkailua
(22.07.2009)

Kesäistä inspiraatiota...
(06.07.2009)

Lomalle
(28.06.2009)

Luontoäidin hellässä huomassa
(21.06.2009)

Värisuora tuplakullalla
(11.06.2009)

Kullalla ja hopialla aloitellaan
(07.06.2009)

SM-sprintistä kohti PM-kisoja
(31.05.2009)

Oikeaan suuntaan
(26.05.2009)

Kaikessa ei voi olla paras
(18.05.2009)

”Valmistautumista” SM-maastoihin
(13.05.2009)

Finnspringailua
(03.05.2009)

Huippuliiga 1
(27.04.2009)

Suunnistussettiä Sipoossa
(19.04.2009)

HungarOring
(14.04.2009)

AIVOT KÄYTÖÖN JA UNKARIIN
(05.04.2009)

Hasta la vista, pasta!
(26.03.2009)

Aurinkoa kohti
(10.03.2009)

Tuplatäti!
(01.03.2009)

MILAN vs CAGLIARI sunnuntaina
(17.02.2009)

Ketuttaaaaaa...
(10.02.2009)

Urkkateipillä korjaamme sen....
(01.02.2009)

Nro. 5
(14.01.2009)

Hyvää uutta vuotta!
(01.01.2009)

Olipa kerran kausi 2008.
(16.12.2008)

Itsenäisyyttä ja itsekeskeisyyttä
(09.12.2008)

Sitä sun tätä
(24.11.2008)

Löhöilylle loistava lopetus
(10.11.2008)

Kerranhan täällä vain kirmataan;)
(27.10.2008)

Happy endings, niistä mä tykkään:)
(09.10.2008)

Vikaa viedään!
(01.10.2008)

SM-kultaa ja hopeaa:)
(22.09.2008)

Työtä ja yötä
(13.09.2008)

Pieniä, suuria suunnitelmia
(30.08.2008)

Lomalta Lappiin ja treenaamaan
(21.08.2008)

Kiitos ja näkemiin!
(28.07.2008)

VIELÄ KERRAN
(24.07.2008)

Uudet mäet, uudet haasteet
(22.07.2008)

Ei mitään kerrottavaa tuleville sukupolville
(19.07.2008)

KULTASENI!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
(18.07.2008)

HOPEA ei häpeä
(13.07.2008)

Ämmämmiiin!
(07.07.2008)

Keskikesäilyä:)
(23.06.2008)

Ykkönen ja ykkönen
(15.06.2008)

Venla vieköön!
(10.06.2008)

Ronssin kylkeen
(04.06.2008)

?????????
(18.05.2008)

JIPPIIII :)
(04.05.2008)

Tiomilaa kotisohvalta
(24.04.2008)

Mummo-Minna möngertää
(20.04.2008)

Lepoa tai sekoa
(13.04.2008)

Riikasta Tsekkiin
(06.04.2008)

Hei hoi Suomi, kotona ollaan
(20.03.2008)

Le Caylar, missä ihmeessä...
(07.03.2008)

Terveisiä le Lavadousta
(27.02.2008)

Piikki polveen ja matkaan
(15.02.2008)

Sukseilua ja suunnittelua
(02.02.2008)

Espanjan lippuja etsimässä
(14.01.2008)

Uusi vuosi, uudet skabat, uudet leirit, mutta samat unelmat
(01.01.2008)


Aiemmat uutiset: 2007