ETUSIVU       MINNA       MERIITIT       HARJOITTELU       LINKIT       VIERASKIRJA 




















Uutisia

Urkkateipillä korjaamme sen....

Tulin juuri raikkaalta tiimileiriltämme Vierumäeltä, jossa hiihdeltiin paukkupakkasissa ja juostiin vähän radallakin. Kyllä. Minäkin juoksin, ja oli aika ihanaa:). Reilun kuukauden täydellisen juoksutauon jälkeen kantakalvo ei tosin viime viikon lyhyistä juoksukokeiluista tykännyt vieläkään, mutta koska vieterit ja mutterit rupes repeilemään totaalisesti pääprosessorista, päätin, että juostaan nyt sitten niin kauan kuin pystytään.

Onneksi on urkkateippi, joka toimii sopivasti jalan jänteenäkin, kun vaan oikein virittelee. Tähän mennessä rakkaasta ruskeasta leukosta on ollut apua esimerkiksi autonkorjauksessa erilaisissa sisutuspulmissa ja vähän vaatteidenkin fiksauksessa ja nyt se siis yrittää toimittaa jo ihmiselimellisiäkin tehtäviä.

Juoksu tuntui aikamoiselta köntystelyltä, mutta neljän kuukauden pyöräilyt ja hiihdot ei oikein voikaan edesauttaa siinä hommassa. Jalka sentään ei tainnut pahentua, vaikeki tietysti näissä hommissa paranekaan. Tästä siis vaan lantio ylhäällä eteenpäin ja huomenna fysioterapeutin kautta Jyväskylään.

Meillä oli muuten leirillä syytä vähän juhlaankin. Sirkkiksemme oli suunnistanut Petterinsä kanssa kirkolle ja naimisiin, joten päätettiin yllättää nainen kunnon kaakulla. Ja Sirkkishän päätti tietysti yllättää meidätkin kaakulla, joten oli kahvipöydät koreana launtai-iltapäivällä tiimisponssimme Versowoodin mökillä. Muutenkin oli kyllä juhlaa nähdä pitkästä aikaa kavereita. Oli oikein onnistunut leiri siis! Ensiviikolla lähdetäänkin sitten maajoukkueleirille samoille baanoille ja toivon olevani edes silloin vielä juoksukelpoinen;)


KUVIA:
Rouva Sirkka-Liisa Lauronen (os. Huusari) kahvittelee

(01.02.2009)



Syksyäsyksyä
(08.09.2010)

Juoksentelua
(22.08.2010)

BingO!
(17.08.2010)

KULTAA
(15.08.2010)

Se pyörii sittenkin
(11.08.2010)

Huomenna RäJäHtäÄÄÄÄ!
(07.08.2010)

Hejssan
(26.07.2010)

Tuusula, Hyvinkää, Kuusamo...
(20.06.2010)

Ei mikään maailman loppu...
(07.06.2010)

Vahva kuin härkä
(21.05.2010)

Menoa ja meininkiä
(19.04.2010)

:) ;) :D
(10.04.2010)

Postimerkki
(26.03.2010)

Riks, raks, poks
(17.03.2010)

Makupaloja Italiasta
(06.03.2010)

Karhut vrs. gasellit
(19.02.2010)

Kunnollista kasvatusta
(09.02.2010)

Jälkiviisasta köhinää
(29.01.2010)

Äksöniä
(21.01.2010)

Sulatushommia
(30.12.2009)

Minttu-tontun joulutarina
(22.12.2009)

Tuo ei näytä yhtään hauskalta!
(14.12.2009)

Trainingspotting
(29.11.2009)

Rastirehveilyä Tallinnassa
(17.11.2009)

RÖH RÖH RÖH
(09.11.2009)

Rytmillisiä häiriöitä
(12.10.2009)

Vaikea, mutta viisas päätös
(21.09.2009)

Heiheimitäkuuuuluuuu?
(14.09.2009)

Eteenpäin sano mummo lumessa
(28.08.2009)

Kaksi karsintaa: perinteistä kohellusta ja rauhallista kiitoa
(17.08.2009)

Unkaria, häitä ja viimeistelyä
(04.08.2009)

Maailmanmatkailua
(22.07.2009)

Kesäistä inspiraatiota...
(06.07.2009)

Lomalle
(28.06.2009)

Luontoäidin hellässä huomassa
(21.06.2009)

Värisuora tuplakullalla
(11.06.2009)

Kullalla ja hopialla aloitellaan
(07.06.2009)

SM-sprintistä kohti PM-kisoja
(31.05.2009)

Oikeaan suuntaan
(26.05.2009)

Kaikessa ei voi olla paras
(18.05.2009)

”Valmistautumista” SM-maastoihin
(13.05.2009)

Finnspringailua
(03.05.2009)

Huippuliiga 1
(27.04.2009)

Suunnistussettiä Sipoossa
(19.04.2009)

HungarOring
(14.04.2009)

AIVOT KÄYTÖÖN JA UNKARIIN
(05.04.2009)

Hasta la vista, pasta!
(26.03.2009)

Aurinkoa kohti
(10.03.2009)

Tuplatäti!
(01.03.2009)

Milanoa, messuja ja metsääkin (ja vähän ohjeita muille vammaisille)
(25.02.2009)

MILAN vs CAGLIARI sunnuntaina
(17.02.2009)

Ketuttaaaaaa...
(10.02.2009)

Nro. 5
(14.01.2009)

Hyvää uutta vuotta!
(01.01.2009)

Olipa kerran kausi 2008.
(16.12.2008)

Itsenäisyyttä ja itsekeskeisyyttä
(09.12.2008)

Sitä sun tätä
(24.11.2008)

Löhöilylle loistava lopetus
(10.11.2008)

Kerranhan täällä vain kirmataan;)
(27.10.2008)

Happy endings, niistä mä tykkään:)
(09.10.2008)

Vikaa viedään!
(01.10.2008)

SM-kultaa ja hopeaa:)
(22.09.2008)

Työtä ja yötä
(13.09.2008)

Pieniä, suuria suunnitelmia
(30.08.2008)

Lomalta Lappiin ja treenaamaan
(21.08.2008)

Kiitos ja näkemiin!
(28.07.2008)

VIELÄ KERRAN
(24.07.2008)

Uudet mäet, uudet haasteet
(22.07.2008)

Ei mitään kerrottavaa tuleville sukupolville
(19.07.2008)

KULTASENI!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
(18.07.2008)

HOPEA ei häpeä
(13.07.2008)

Ämmämmiiin!
(07.07.2008)

Keskikesäilyä:)
(23.06.2008)

Ykkönen ja ykkönen
(15.06.2008)

Venla vieköön!
(10.06.2008)

Ronssin kylkeen
(04.06.2008)

?????????
(18.05.2008)

JIPPIIII :)
(04.05.2008)

Tiomilaa kotisohvalta
(24.04.2008)

Mummo-Minna möngertää
(20.04.2008)

Lepoa tai sekoa
(13.04.2008)

Riikasta Tsekkiin
(06.04.2008)

Hei hoi Suomi, kotona ollaan
(20.03.2008)

Le Caylar, missä ihmeessä...
(07.03.2008)

Terveisiä le Lavadousta
(27.02.2008)

Piikki polveen ja matkaan
(15.02.2008)

Sukseilua ja suunnittelua
(02.02.2008)

Espanjan lippuja etsimässä
(14.01.2008)

Uusi vuosi, uudet skabat, uudet leirit, mutta samat unelmat
(01.01.2008)


Aiemmat uutiset: 2007