ETUSIVU       MINNA       MERIITIT       HARJOITTELU       LINKIT       VIERASKIRJA 




















Uutisia

Itsenäisyyttä ja itsekeskeisyyttä

Salamavalot räiskyy ja ihmiset hymyilevät. Toisella puolella ruutua muu kansa ihailee tai ilkkuu ja tietää kaiken aina paremmin. On olemassa ne, joita katsotaan ja ne, jotka katsovat.

Tänä vuonna minä olin yksi niistä, joita katsottiin, joita lehdistö myllytti ja ihmiset kehuivat ja kritisoivat. Erään iltapäivälehden äänestyksessä minut nostettiin jopa linnan kuningattaren asemaan.

Tässä vaiheessa itsessäni kasvoi jonkilainen vastareaktio. Halusin vaan laittaa pääni takasin puskaan ja mennä piiloon. Minä olen ihan tavallinen tyttö muiden joukossa, joka nyt vaan sattuu osaamaan vähän suunnistaa. Ja sitä varten minä siellä linnassa myös olin. Edustamassa omaa lajiani ja urheilua ylipäätään.

Olenko sitten sitä mieltä, että linnan juhlien pukuloistoa pitäisi himmentää? En todellakaan. Linnan juhlat järjestetään itsenäisyytemme kunniaksi ja sitä pitää myös juhlistaa sen arvoisesti.

Linnan juhlat ovat myös mahtava paikka suomalaisille suunnittelijoille ja muille kädentaitajille näyttää osaamistaan. Sen vuoksi minäkin niin mielelläni annan heidän kättensä jäljen päälläni näkyä. Voglian kädenjälki pukuni osalta olikin taas loistavaa ja Pukeman Tintti onnistui myös omassa kädentyössään mahtavasti kasvojeni ja hiusteni osalta. Heidän taidoillaan ankanpojastakin saa joutsenen.

Sitäpaitsi, vaikka itse olenkin ihan ihmeissäni tästä mediamylläkästä, pitää elämässä olla myös vähän bling blingiä. Oli ihana katsella siskoni kanssa eilen kansallisoopperan Prinsessa Ruusunen baletissa vilahtelevia pikkuprinsessoja kruunuineen. Mahtava esitys muuten!


KUVIA:
Naama ja kampaus, Tintti (lähde: www.mtv3.fi)
Juhlimassa (Lähde: MTV3.fi)
Voglian ja Johanna Vilenin käden jälkeä (Lähde: Lehtikuva)

(09.12.2008)



Syksyäsyksyä
(08.09.2010)

Juoksentelua
(22.08.2010)

BingO!
(17.08.2010)

KULTAA
(15.08.2010)

Se pyörii sittenkin
(11.08.2010)

Huomenna RäJäHtäÄÄÄÄ!
(07.08.2010)

Hejssan
(26.07.2010)

Tuusula, Hyvinkää, Kuusamo...
(20.06.2010)

Ei mikään maailman loppu...
(07.06.2010)

Vahva kuin härkä
(21.05.2010)

Menoa ja meininkiä
(19.04.2010)

:) ;) :D
(10.04.2010)

Postimerkki
(26.03.2010)

Riks, raks, poks
(17.03.2010)

Makupaloja Italiasta
(06.03.2010)

Karhut vrs. gasellit
(19.02.2010)

Kunnollista kasvatusta
(09.02.2010)

Jälkiviisasta köhinää
(29.01.2010)

Äksöniä
(21.01.2010)

Sulatushommia
(30.12.2009)

Minttu-tontun joulutarina
(22.12.2009)

Tuo ei näytä yhtään hauskalta!
(14.12.2009)

Trainingspotting
(29.11.2009)

Rastirehveilyä Tallinnassa
(17.11.2009)

RÖH RÖH RÖH
(09.11.2009)

Rytmillisiä häiriöitä
(12.10.2009)

Vaikea, mutta viisas päätös
(21.09.2009)

Heiheimitäkuuuuluuuu?
(14.09.2009)

Eteenpäin sano mummo lumessa
(28.08.2009)

Kaksi karsintaa: perinteistä kohellusta ja rauhallista kiitoa
(17.08.2009)

Unkaria, häitä ja viimeistelyä
(04.08.2009)

Maailmanmatkailua
(22.07.2009)

Kesäistä inspiraatiota...
(06.07.2009)

Lomalle
(28.06.2009)

Luontoäidin hellässä huomassa
(21.06.2009)

Värisuora tuplakullalla
(11.06.2009)

Kullalla ja hopialla aloitellaan
(07.06.2009)

SM-sprintistä kohti PM-kisoja
(31.05.2009)

Oikeaan suuntaan
(26.05.2009)

Kaikessa ei voi olla paras
(18.05.2009)

”Valmistautumista” SM-maastoihin
(13.05.2009)

Finnspringailua
(03.05.2009)

Huippuliiga 1
(27.04.2009)

Suunnistussettiä Sipoossa
(19.04.2009)

HungarOring
(14.04.2009)

AIVOT KÄYTÖÖN JA UNKARIIN
(05.04.2009)

Hasta la vista, pasta!
(26.03.2009)

Aurinkoa kohti
(10.03.2009)

Tuplatäti!
(01.03.2009)

Milanoa, messuja ja metsääkin (ja vähän ohjeita muille vammaisille)
(25.02.2009)

MILAN vs CAGLIARI sunnuntaina
(17.02.2009)

Ketuttaaaaaa...
(10.02.2009)

Urkkateipillä korjaamme sen....
(01.02.2009)

Nro. 5
(14.01.2009)

Hyvää uutta vuotta!
(01.01.2009)

Olipa kerran kausi 2008.
(16.12.2008)

Sitä sun tätä
(24.11.2008)

Löhöilylle loistava lopetus
(10.11.2008)

Kerranhan täällä vain kirmataan;)
(27.10.2008)

Happy endings, niistä mä tykkään:)
(09.10.2008)

Vikaa viedään!
(01.10.2008)

SM-kultaa ja hopeaa:)
(22.09.2008)

Työtä ja yötä
(13.09.2008)

Pieniä, suuria suunnitelmia
(30.08.2008)

Lomalta Lappiin ja treenaamaan
(21.08.2008)

Kiitos ja näkemiin!
(28.07.2008)

VIELÄ KERRAN
(24.07.2008)

Uudet mäet, uudet haasteet
(22.07.2008)

Ei mitään kerrottavaa tuleville sukupolville
(19.07.2008)

KULTASENI!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
(18.07.2008)

HOPEA ei häpeä
(13.07.2008)

Ämmämmiiin!
(07.07.2008)

Keskikesäilyä:)
(23.06.2008)

Ykkönen ja ykkönen
(15.06.2008)

Venla vieköön!
(10.06.2008)

Ronssin kylkeen
(04.06.2008)

?????????
(18.05.2008)

JIPPIIII :)
(04.05.2008)

Tiomilaa kotisohvalta
(24.04.2008)

Mummo-Minna möngertää
(20.04.2008)

Lepoa tai sekoa
(13.04.2008)

Riikasta Tsekkiin
(06.04.2008)

Hei hoi Suomi, kotona ollaan
(20.03.2008)

Le Caylar, missä ihmeessä...
(07.03.2008)

Terveisiä le Lavadousta
(27.02.2008)

Piikki polveen ja matkaan
(15.02.2008)

Sukseilua ja suunnittelua
(02.02.2008)

Espanjan lippuja etsimässä
(14.01.2008)

Uusi vuosi, uudet skabat, uudet leirit, mutta samat unelmat
(01.01.2008)


Aiemmat uutiset: 2007