ETUSIVU       MINNA       MERIITIT       HARJOITTELU       LINKIT       VIERASKIRJA 




















Uutisia

Lomalta Lappiin ja treenaamaan

Heipsan

Pari ekaa viikkoa meni kesälomasta aika pitkälti ihan vaan tekemättä mitään ja samalla kaikenlaista ja ystäviä piti tietysti häähommissa autella. Lenkkitossuja kulutin ehkä pari kertaa eli onnistunut loma on takana. Takana se on siksi, että kaasoiluhommien jälkeen käännettiin auton kokka kohti Lappia ja päädyttiin lopulta ihan Pohjois-Norjaan ja -Ruotsiinkin asti ja reenailtuakin tuli. Tosin ei mitenkään liian tosissaan.

Ekat päivät vietettiin Syöte-Posio -akselilla ja koluttiin Mustanrinnantunturin alueen erämaat sekä Koro-uoman seutu. Sitten ajeltiin kohti Kolaria ja valloitettiin yhtenä aamulenkkinä Olostunturi.

Koska auto ei vieläkään kääntynyt etelään päädyttiin vetämään mäkivetoja Kilpisjärvelle. Tai oikeestaan kyseessä oli vain yksi veto Saana-tunturin päälle. Seuraavat päivät vaelleltin sitten Mallan huikeissa maisemissa ja valloitettiin kolmen valtion rajapyykki.

Mallan vaellus piti kantapäärakkulan takia vetää sukkasillaan loppuun, mutta koska halu oli Norjaankin kova, jatkoimme sinnekin asti. Ja hienohan se jäämeri oli vuorineen. Suunnistusmaastotkin oli just niin upeat kuin kaikki ovat hehkuttaneet. Ite vein vaan rasteja mettään Pasille ja söin hilloja:D

Norjan kieppi kesti kaksi päivää ja Narvikista käänsimme ruoria Ruottin puolelle. Abiskossa vedettiin aamutuimaan hieno 2.40h kestänyt suunnistussetti vuorovetoa ja olin kyllä ihan poikki!

Vika yö katseltiin Perämerta Seskarön hiekkarannalla. Sitten pari päivää lepoa ja herkuttelua Vihannissa Pasin kotona. Kilometrejä tuli lähemmäs 3000 autoillen, että aika paljon kaasuteltiin menemään, mutta vaikka vain raapasimmekin pintaa suurimmaksi osaksi, niin autostakin ehti kyllä näkemään ihan mielettömiä juttuja. Hieno reissu!

Sunnuntaina palaankin sitten lähes kuukauden tauon jälkeen pelikentille, kun on huippuliigan finaalia luvassa. SM-kisatkin lähenee, mutta enpä tiedä otanko osaa ihan jokaiseen, kun on tuo kartanluku ollut taas jokseenkin epämielenkiintoista hommaa MM-kisojen jälkeen;)


KUVIA:
Mallan vaellus, Norjan puolella
Koro-uoma
Pasi tähyilee Saanalle
Hillastamassa Norjassa
Suunnistus, Abisko, Ruotsi
Kesähäiden kaunein ja komein (Salla ja Antti T)

(21.08.2008)



Juoksentelua
(22.08.2010)

BingO!
(17.08.2010)

KULTAA
(15.08.2010)

Se pyörii sittenkin
(11.08.2010)

Huomenna RäJäHtäÄÄÄÄ!
(07.08.2010)

Hejssan
(26.07.2010)

Tuusula, Hyvinkää, Kuusamo...
(20.06.2010)

Ei mikään maailman loppu...
(07.06.2010)

Vahva kuin härkä
(21.05.2010)

Menoa ja meininkiä
(19.04.2010)

:) ;) :D
(10.04.2010)

Postimerkki
(26.03.2010)

Riks, raks, poks
(17.03.2010)

Makupaloja Italiasta
(06.03.2010)

Karhut vrs. gasellit
(19.02.2010)

Kunnollista kasvatusta
(09.02.2010)

Jälkiviisasta köhinää
(29.01.2010)

Äksöniä
(21.01.2010)

Sulatushommia
(30.12.2009)

Minttu-tontun joulutarina
(22.12.2009)

Tuo ei näytä yhtään hauskalta!
(14.12.2009)

Trainingspotting
(29.11.2009)

Rastirehveilyä Tallinnassa
(17.11.2009)

RÖH RÖH RÖH
(09.11.2009)

Rytmillisiä häiriöitä
(12.10.2009)

Vaikea, mutta viisas päätös
(21.09.2009)

Heiheimitäkuuuuluuuu?
(14.09.2009)

Eteenpäin sano mummo lumessa
(28.08.2009)

Kaksi karsintaa: perinteistä kohellusta ja rauhallista kiitoa
(17.08.2009)

Unkaria, häitä ja viimeistelyä
(04.08.2009)

Maailmanmatkailua
(22.07.2009)

Kesäistä inspiraatiota...
(06.07.2009)

Lomalle
(28.06.2009)

Luontoäidin hellässä huomassa
(21.06.2009)

Värisuora tuplakullalla
(11.06.2009)

Kullalla ja hopialla aloitellaan
(07.06.2009)

SM-sprintistä kohti PM-kisoja
(31.05.2009)

Oikeaan suuntaan
(26.05.2009)

Kaikessa ei voi olla paras
(18.05.2009)

”Valmistautumista” SM-maastoihin
(13.05.2009)

Finnspringailua
(03.05.2009)

Huippuliiga 1
(27.04.2009)

Suunnistussettiä Sipoossa
(19.04.2009)

HungarOring
(14.04.2009)

AIVOT KÄYTÖÖN JA UNKARIIN
(05.04.2009)

Hasta la vista, pasta!
(26.03.2009)

Aurinkoa kohti
(10.03.2009)

Tuplatäti!
(01.03.2009)

Milanoa, messuja ja metsääkin (ja vähän ohjeita muille vammaisille)
(25.02.2009)

MILAN vs CAGLIARI sunnuntaina
(17.02.2009)

Ketuttaaaaaa...
(10.02.2009)

Urkkateipillä korjaamme sen....
(01.02.2009)

Nro. 5
(14.01.2009)

Hyvää uutta vuotta!
(01.01.2009)

Olipa kerran kausi 2008.
(16.12.2008)

Itsenäisyyttä ja itsekeskeisyyttä
(09.12.2008)

Sitä sun tätä
(24.11.2008)

Löhöilylle loistava lopetus
(10.11.2008)

Kerranhan täällä vain kirmataan;)
(27.10.2008)

Happy endings, niistä mä tykkään:)
(09.10.2008)

Vikaa viedään!
(01.10.2008)

SM-kultaa ja hopeaa:)
(22.09.2008)

Työtä ja yötä
(13.09.2008)

Pieniä, suuria suunnitelmia
(30.08.2008)

Kiitos ja näkemiin!
(28.07.2008)

VIELÄ KERRAN
(24.07.2008)

Uudet mäet, uudet haasteet
(22.07.2008)

Ei mitään kerrottavaa tuleville sukupolville
(19.07.2008)

KULTASENI!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
(18.07.2008)

HOPEA ei häpeä
(13.07.2008)

Ämmämmiiin!
(07.07.2008)

Keskikesäilyä:)
(23.06.2008)

Ykkönen ja ykkönen
(15.06.2008)

Venla vieköön!
(10.06.2008)

Ronssin kylkeen
(04.06.2008)

?????????
(18.05.2008)

JIPPIIII :)
(04.05.2008)

Tiomilaa kotisohvalta
(24.04.2008)

Mummo-Minna möngertää
(20.04.2008)

Lepoa tai sekoa
(13.04.2008)

Riikasta Tsekkiin
(06.04.2008)

Hei hoi Suomi, kotona ollaan
(20.03.2008)

Le Caylar, missä ihmeessä...
(07.03.2008)

Terveisiä le Lavadousta
(27.02.2008)

Piikki polveen ja matkaan
(15.02.2008)

Sukseilua ja suunnittelua
(02.02.2008)

Espanjan lippuja etsimässä
(14.01.2008)

Uusi vuosi, uudet skabat, uudet leirit, mutta samat unelmat
(01.01.2008)


Aiemmat uutiset: 2007