ETUSIVU       MINNA       MERIITIT       HARJOITTELU       LINKIT       VIERASKIRJA 




















Uutisia

?????????

Taas on pari viikkoa pyörähtänyt elämää kaikenlaisissa merkeissä, myös kysymysmerkeissä. Ensin oli huippuliigaa Prismarasteilla, josta tuli epämääräisellä pörräämistekniikalla kakkossija. Melkein jaksoin muuten jo keskimatkan juosta kovaa loppuun asti:D

Seuraavan päivän sprinttiin en motivoitunut sitten ollenkaan ja keskisykekin jäi johonkin aamukahvin puutteeseen niin kuin aivotoimintakin. Feelisihminen mikä feelisihminen...(kartat löytyy alta linkeistä, kuten myös yksi pitkä EM-leirireeni.)

EM-kisoihin sain toki lipun, mutta matkavalintani ovat vieläkin kysymysmerkkejä ilmassa. Alustavasti tiedän, että keskari on päätähtäin ja viestissä on paikka varattuna, mutta sitten onkin arvottava juoksenko ensimmäisen pitkän kisan EM:ssä tänä vuonna vai ravaanko vain sprintin, joka taas sinänsä ei ole suosikkini. Vaikeita elämän kysymyksiä sarjassamme yksi.

Toiset kysymykset liittyvät sitten edustamiseen. Tälläkin viikolla on nimittäin tupannut treenien sekaan oikeastaan kolme kappaletta erilaista edustamistehtävää ja puhelin pirisee niiden suhteen vähän liiankin tiuhaan. Kysymys onkin, kannattaako sitä suostua joka paikkaan ja toivoa, että siitä olisi muullekin hyötyä kuin lajille vai pitääkö sitä vaan vetäytyä sivuun. Vaikeaksi päätöksen tekee tietysti se, että edustusjutut ovat yleensä tosi hauskoja. Viimeisintä viikonloppua ei esimerkiksi oikeastaan edustamiseksi voinut edes laskea, kun käytiin vähän Häsän Lauran kanssa Peurungassa ja Varjolan tilalla mönkijäsafarilla, koskea laskemassa sekä naatiskelemassa ja syöpöttelemässä:D

Kun on ehtinyt tässä keväällä miettiä asioita vähän enemmänkin ja kun vastoinkäymisiäkin on tupsahdellut eteen ja taakse jonkin verran, niin sitä on myös tietysti mietiskelly niitä elämää isompia kysymyksiä. Sellaisia, että onko tämä huippu-urheilu oikeasti niin tärkeää ja sitä myös, että kumpi oli ensin muna vai kana ja sitäkin vielä, että onkohan se kuu oikeasti juustoa, ja vielä hyvää sellaista... Noh, näihin kysymyksiin saan varmaan vastauksia ennemmin tai myöhemmin, mutta suunnistetaan nyt ensin. Treenit, kun on sujunut sen verran mukavasti täällä Jyväskylässä, kun miesväki on poissa jaloista;)


KUVIA:
Prismarastit (kartta1 )
Prismarastit kartta 2
Tammisaari, sprinttikartta
Skogby bruk (pitkä vuorovetotreeni)
Seikkailemasta saunomaan
ennen takatalvea
Iltalenkillä Matin ja Pasin kanssa Raseborgin linnalla
Vilmakin kävi moikkaamassa

(18.05.2008)



Syksyäsyksyä
(08.09.2010)

Juoksentelua
(22.08.2010)

BingO!
(17.08.2010)

KULTAA
(15.08.2010)

Se pyörii sittenkin
(11.08.2010)

Huomenna RäJäHtäÄÄÄÄ!
(07.08.2010)

Hejssan
(26.07.2010)

Tuusula, Hyvinkää, Kuusamo...
(20.06.2010)

Ei mikään maailman loppu...
(07.06.2010)

Vahva kuin härkä
(21.05.2010)

Menoa ja meininkiä
(19.04.2010)

:) ;) :D
(10.04.2010)

Postimerkki
(26.03.2010)

Riks, raks, poks
(17.03.2010)

Makupaloja Italiasta
(06.03.2010)

Karhut vrs. gasellit
(19.02.2010)

Kunnollista kasvatusta
(09.02.2010)

Jälkiviisasta köhinää
(29.01.2010)

Äksöniä
(21.01.2010)

Sulatushommia
(30.12.2009)

Minttu-tontun joulutarina
(22.12.2009)

Tuo ei näytä yhtään hauskalta!
(14.12.2009)

Trainingspotting
(29.11.2009)

Rastirehveilyä Tallinnassa
(17.11.2009)

RÖH RÖH RÖH
(09.11.2009)

Rytmillisiä häiriöitä
(12.10.2009)

Vaikea, mutta viisas päätös
(21.09.2009)

Heiheimitäkuuuuluuuu?
(14.09.2009)

Eteenpäin sano mummo lumessa
(28.08.2009)

Kaksi karsintaa: perinteistä kohellusta ja rauhallista kiitoa
(17.08.2009)

Unkaria, häitä ja viimeistelyä
(04.08.2009)

Maailmanmatkailua
(22.07.2009)

Kesäistä inspiraatiota...
(06.07.2009)

Lomalle
(28.06.2009)

Luontoäidin hellässä huomassa
(21.06.2009)

Värisuora tuplakullalla
(11.06.2009)

Kullalla ja hopialla aloitellaan
(07.06.2009)

SM-sprintistä kohti PM-kisoja
(31.05.2009)

Oikeaan suuntaan
(26.05.2009)

Kaikessa ei voi olla paras
(18.05.2009)

”Valmistautumista” SM-maastoihin
(13.05.2009)

Finnspringailua
(03.05.2009)

Huippuliiga 1
(27.04.2009)

Suunnistussettiä Sipoossa
(19.04.2009)

HungarOring
(14.04.2009)

AIVOT KÄYTÖÖN JA UNKARIIN
(05.04.2009)

Hasta la vista, pasta!
(26.03.2009)

Aurinkoa kohti
(10.03.2009)

Tuplatäti!
(01.03.2009)

Milanoa, messuja ja metsääkin (ja vähän ohjeita muille vammaisille)
(25.02.2009)

MILAN vs CAGLIARI sunnuntaina
(17.02.2009)

Ketuttaaaaaa...
(10.02.2009)

Urkkateipillä korjaamme sen....
(01.02.2009)

Nro. 5
(14.01.2009)

Hyvää uutta vuotta!
(01.01.2009)

Olipa kerran kausi 2008.
(16.12.2008)

Itsenäisyyttä ja itsekeskeisyyttä
(09.12.2008)

Sitä sun tätä
(24.11.2008)

Löhöilylle loistava lopetus
(10.11.2008)

Kerranhan täällä vain kirmataan;)
(27.10.2008)

Happy endings, niistä mä tykkään:)
(09.10.2008)

Vikaa viedään!
(01.10.2008)

SM-kultaa ja hopeaa:)
(22.09.2008)

Työtä ja yötä
(13.09.2008)

Pieniä, suuria suunnitelmia
(30.08.2008)

Lomalta Lappiin ja treenaamaan
(21.08.2008)

Kiitos ja näkemiin!
(28.07.2008)

VIELÄ KERRAN
(24.07.2008)

Uudet mäet, uudet haasteet
(22.07.2008)

Ei mitään kerrottavaa tuleville sukupolville
(19.07.2008)

KULTASENI!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
(18.07.2008)

HOPEA ei häpeä
(13.07.2008)

Ämmämmiiin!
(07.07.2008)

Keskikesäilyä:)
(23.06.2008)

Ykkönen ja ykkönen
(15.06.2008)

Venla vieköön!
(10.06.2008)

Ronssin kylkeen
(04.06.2008)

JIPPIIII :)
(04.05.2008)

Tiomilaa kotisohvalta
(24.04.2008)

Mummo-Minna möngertää
(20.04.2008)

Lepoa tai sekoa
(13.04.2008)

Riikasta Tsekkiin
(06.04.2008)

Hei hoi Suomi, kotona ollaan
(20.03.2008)

Le Caylar, missä ihmeessä...
(07.03.2008)

Terveisiä le Lavadousta
(27.02.2008)

Piikki polveen ja matkaan
(15.02.2008)

Sukseilua ja suunnittelua
(02.02.2008)

Espanjan lippuja etsimässä
(14.01.2008)

Uusi vuosi, uudet skabat, uudet leirit, mutta samat unelmat
(01.01.2008)


Aiemmat uutiset: 2007